maanantai 17. huhtikuuta 2017

Beauty newbies

Tässä kuussa oon tutustunut muutamiin uusiin meikkimerkkeihin, ihonhoitotuotteisiin ja hiusjuttuihin, joten ajattelin, että nyt ois hyvä aika tulla kertomaan teille niistä vähän lisää. Sain muutama viikko sitten paketin Oletkaunis.fi:ltä ja paketista paljastui toinen toistaan ihanampia tuotteita. Mä oon aina ollut vähän sellainen, että kun löydän jonkun hyvän tuotteen, niin en vaihda sitä vuosiin. Vasta nyt viimeisen vuoden sisällä oon enemmän innostunut testailemaan uusia tuttavuuksia kosmetiikan saralla ja onneksi niin, nimittäin oon löytänyt monia uusia, jopa entistä parempia lemppareita kosmetiikkakokoelman joukkoon ja päivittäisiin kauneudenhoitorutiineihin.

DSC_3156 DSC_3159

Mä vähän esittelinkin teille jo viime kuun suosikkien joukossa yhden näistä Models Own -merkin paleteista. Tämä merkki ei ollut mulle entuudestaan tuttu, mutta oon kuullut näistä paljon hyvää, joten oli kiva päästä näitä itsekin testaamaan. Nämä kaikki paletit löivät mut niin sanotusti ällikältä, nimittäin näissä oli jokaisessa aivan hurjan kauniita sävyjä ja hyvä pigmentti. Lemppareina ehdottomasti tuon Sweet Dreams -paletin sininen ja persikkaisen pinkit luomivärisävyt sekä tuosta Sculpt & Glow Contour -paletista tuo persikkaisen pinkki ja hohtava poskipuna. Ylimmäisellä contourpaletilla saa luotua kuulaita ja erilaisia highlighteja kasvoille ja toinen paletti on ns. 3 in 1 paletti, eli se sisältää niin contoursävyn, vaalean highlighterin kuin poskipunankin. Suosittelen!

DSC_3172

Samaiselta meikkimerkiltä lähti testiin myös kulmakynä (tällä sai muuten ihanan luonnollisen lopputuloksen), punainen huulipuna sävyssä Ciao 05 sekä kauniin pinkihtävä liquid lipstick sävyssä Caramelo 08, jossa on nimensä mukaan karamellin tuoksu. Nämä huulipunasävyt on päässeet nyt keväällä tosi kovaan käyttöön, nimittäin ne on just sopivan raikkaita mulle ja miellyttävän tuntuisia huulilla. Tuossa normihuulipunassa on muuten magneetilla kiinnitettävä korkki, joka on huippukätevä.

DSC_3204

Sain testattavaksi myös näitä ihonhoitotuotteita Formula 10.0.6 -merkiltä. Paketista paljastui Down To The Pore -mustapäälaput, So Totally Clean -kasvovesi, joka sisältää kurkkua, merilevää ja kamomillaa, täyteläinen Absolute Dream Clean -puhdistusvoide, jossa on kurkkua ja greippiä sekä mansikkainen Pores Be Pure -mutakasvonaamio. Lemppareiksi näistä nousi ehdottomasti nuo mustapäälaput (näiden poistaminen on samaan aikaan niin ällöä, mutta hauskaa :-D) ja puhdistusvoide. Tuo puhdistusvoide poistaa meikin älyttömän hyvin, joten tästä tuli uusi lemppari meikinpuhdistusaine!

DSC_3208

Myös näitä kasvonaamioita oli hauska päästä testaamaan! Mä rakastan banaania niin ruokana kuin tuoksunakin ihan kaikessa, joten tää kosteuttava ja puhdistava Banana Honey cream mask nousi näistä kahdesta ykköseksi. Katsottiin yks päivä telkkarista Iron Mania ja päätettiin laittaa molemmat tämä naamio kasvoille. Manulla on niin kuiva iho kasvoissa, että se ihan halkeilee pois ja mulla on myös todella pintakuiva kasvojen iho. Annettiin tän vaikuttaa parisenkymmentä minuuttia ja vitsi, miten pehmeältä ja sileältä iho tuntui tän jälkeen. Molemmilla! Tää oli aivan huipputuote.

DSC_3222

Ja sitten ehkä näistä kaikista mun ehdottomaan suosikkiin eli Batisten kuivashampoohon. Näitä on hehkutettu jo ties kuinka kauan, mutta en oo vain saanut aikaiseksi näitä kokeilla. Heti ekalla testauskerralla mietin, että mitä oonkaan menettänyt! Oon hehkuttanut näitä jo äidille, siskolle ja Manulle miljoona kertaa enkä suotta. Näiden avulla ainakin meikäläisen hiustenpesuväliä on helppo pidentää, nimittäin nää antaa hiuksille ihanan fressin fiiliksen ja ryhdikkään lookin ja hiuskuontalo näyttää heti puhtaalta. Plussaa vielä näiden ihanasta tuoksusta! Paras näistä oli meikäläisen mielestä tuo kirsikka. 


Löytyykö teiltä samoja lemppareita?
4 kommenttia on "Beauty newbies"
  1. Batiste - ihan paras kuivashampoo ikinä! Kiva kun tuoksuja löytyy laidasta laitaan vähän jokaiselle ja sitten kun nuo pakkaukset aina välillä uudistetaan niin tuotteeseen ei ikään kuin pääse koskaan kyllästymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan huipputuote! Ja oon samaa mieltä, että ihanaa kun löytyy tuoksuja ja pakkauksia joka makuun :-)

      Poista
  2. Batisten kuivashamppot ovat kyllä ihan omaa luokkaansa ja jokaiselle varmasti löytyy sopiva! Vitsi kuinka upeita pakkauksia näissä, eikä varmasti tuotteissakaan mitään vikaa <3

    http://emmikristiinan.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä! Ja niinpä, aivan superkauniit pakkaukset kaikissa <3

      Poista