maanantai 26. joulukuuta 2016

JOULUAATTO 2016

Moikka kaikki Toivottavasti teidän jouluaatto ja joulu on mennyt hyvin! Meidän jouluaattoon kuului perinteisten joulunviettojuttujen lisäksi vähän niin sanottua "draamaakin". Jouluaattoaamu meni rauhallisissa ja rennoissa merkeissä glögiä juoden, joulupuuroa ja jouluruokia syöden, telkkarista lastenohjelmia katsellen ja joulukuntoon laittautuen. Jouluruuan jälkeen lähdettiin köröttelemään autolla mun kummien luo, sillä siellä vietettiin tänä jouluna aattoa sukulaisten kanssa.

Saavuttiin hyvin perille ja ehdittiin hetki jutustella kun Manu soitti, että oli tapahtunut pieni häppeninki ja luisunut autolla ojaan matkalla. Mulla ei ollut hajuakaan missä se on, joten lähdettiin mun kummisedän, iskän sekä navigaattorin voimin etsimään Manua. Onneksi ei ollut käynyt mitään pahempaa ja saatiin auto hetken päästä yhteisvoimin taas tielle. Tuona päivänä täällä oli aivan järkyttävän liukasta, joten meinattiin "pelastusmatkalla" ajaa pöpelikköön uuden kerran, vaikka vauhti oli ehkä 5km/h...Huhhuh. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja loppuilta menikin hyvässä seurassa jutustellen, lahjoja jaellen, herkkuja mässäillen ja arpoja raaputellen. 

Ostettiin Manun kanssa meille ja meidän molempien vanhemmille lahjaksi muutaman päivän matka Prahaan elokuun alkuun, joten odotettiin innolla yllätyksen paljastamista ja vanhempien reaktiot olivat kyllä aivan ihanat! Nyt haen lasillisen glögiä ja alan lukemaan muutamia postauksia viime päiviltä. Rentouttavaa iltaa kaikille!

DSC_0001

DSC_1283

DSC_0094

DSC_0163

DSC_0073

DSC_0033
¨

DSC_1310

DSC_1350

DSC_1317
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti