torstai 3. maaliskuuta 2016

Torstai-illan turinat (+kuvapläjäys)


Moikka! Tultiin just kauppareissulta ja mä oon tällä hetkellä niin puhki töistä, että en jaksanut alkaa vääntämään minkäänlaista sapuskaa, joten kiikutin kassalle neljän juuston pizzan pitkästä aikaa. Oon muuten ehkä maailman pahin heräteostosten tekijä ruokakaupassa. Sieltä lähtee mukaan jos jonkinmoisia uutuusjuttuja testiin ja nyt lähti kokeiluun mm. uudet Alpron kerrosjugurtit ja minivesimelonit. Viime viikolla kokeiltiin Banana Joe Tokyo Custard -merkkisiä banaanisipsejä ja oli kyllä hyviä! Ei tosin uskallettu vielä lähteä kokeilemaan niitä chilisiä ja merisuolalla maustettuja banaanilastuja, mutta ainakin noi vanukkaan makuiset pääsi omenasipsien rinnalla lempisnackseiksi. Nyt mennään kuitenkin ruoasta kännykkäotoksiin, joskin niiden joukossa on myös sitä safkaa.


IMG_3208-tile

1. Ihana hattarataivas yksi ilta! 2. Lähdössä katsomaan Eeva-Stiinan Wanhojen tansseja. 3. Käytiin äidin kanssa herkuttelemassa Kropsussa. Testasin mansikka-lakritsa kakkua ja turkinpippurilla höystettyjä marenkeja. 4. Rakkaustakki


kollaasi

5. Meitsin pärstä ja uusi silmämeikkikokeilu. 6. Pikkusisko niin kauniina oranssissa mekossaan
7. Ryhmäkuva takahuoneesta turkisnäytöksen jälkeen. Crew koossa jälleen kerran! 8. Gubelle näköjään kelpais nuo flapjackit. Se pitää kyllä aina huolen, että saa osansa. 


FullSizeRender-tile

9. Käytiin Vilman ja Siirin kanssa pari viikkoa sitten Casa Grandessa Seinäjoella ja syötiin tuo alkupala kolmeen pekkaan. Vitsit, kun oli hyvää! 10. Nämä minivesimelonit on niiin söpöjä! 11. Eeva-Stiina piirsi meille Gubesta kuvan seinälle. En ymmärrä, kuinka se sai tästä niin elävän näköisen. Tää piirros on kyllä superhieno 12. Töissä vähän ruokataukoa. Oon nyt vasta kokeillut laittaa vuohjenjuuston päälle hunajaa. Toimii!


PS. Cocopandan lahjakortin voitti Elina! Laitan sulle viestiä ;-)
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti