Image Slider

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joululahjat 2015


Moikka! Joululomat on nyt meikäläisen kohdalta ohi ja eilen koittikin paluu töihin ja normaaliin arkeen muutamaksi päivää ennen uutta vuotta. En oo vielä kerennyt käydä alennusmyynneillä, mutta oon sähköpostiin tulleiden mainosten myötä tsekkaillut nettikauppojen alennuksia ja klikkailinkin ostoskoriin uudet, nätit verhot makkariin puoleen hintaan. Ehkä ensi viikolla vois sitten pyörähtää kaupoillakin! Ennen Riian ostosten ja mahdollisten alelöytöjen esittelyä olisi kuitenkin vuorossa joululahjapostaus. Me ollaan näköjään Manun kanssa oltu erityisen kilttejä, nimittäin pakeiteista paljastui aivan ihania juttuja. Oon itse aina hirveän innoissani lahjojen antamisesta muille, nimittäin on hauska nähdä lahjojen saajien reaktiot avatessaan paketin! Tänä vuonna (niin kuin joka vuosi) äiti kuvaili kameralle tunnelmia lahjojen availemisesta. Nauroin niille kuville niin paljon!


DSC_3573

Toivoin Arabian Koko-mukien kaveriksi samaa sarjaa olevia isoja kulhoja ja meidän iloksi niitä löytyi lahjapussista viisi kappaletta eri väreissä: vaaleansininen, tummanvihreä, viininpunainen, keltainen ja vaaleanpunainen Paketeista paljastui myöskin meidän keräämää Piilopaikka-sarjaa: neljä mustavalkoista Piilopaikka ruokalautasta ja kaksi samaisen sarjan talvimukia, joita en ollut ennen nähnytkään. Niin nättejä!

DSC_3577

DSC_3586

Oon ihaillut kaupoissa kauan näitä Muumi-aiheisia leivontajuttuja ja niitä onkin meillä nyt kaksin kappalein! Ihana leivontavuoka sekä söpö mininuolija. Niiden lisäksi myös kaunis, punaruudullinen patalappu ja lakritsiteetä!

DSC_3593

Keittokirjakokoelma sai lisäystä kahdella ihanalla kirjalla! 

DSC_3596

Söpöjä pyyhkeitä: Pikkumyy, Niiskuneiti ja Haisuli käsipyyhkeet sekä Casa Stockmannin keltainen ja sininen isompi pyyhe (nämä kaksi sopii täydellisesti meidän keittiöön)!

DSC_3601

Ihana, valkoinen pallovalo, josta Gubbekaan ei näköjään osaa pitää käpäliään erossa sekä sinivalkoraidallinen froteekankaasta tehty yöpaita. Tuo pallovalo sopii meidän olkkariin kuin nenä päähän!

DSC_3606

Kerroinkin täällä aiemmin mun ihastuksesta L'Occitanen tuotteisiin ja lahjakassista paljastui lisää tätä ihanaa Shea-käsivoidetta sekä Dermosilin kuorintasukat. Nuo pitäisi kyllä testata pikapikaa!

DSC_3604

Jee! Uusi ja iso Jamie Oliverin paistinpannu, paistinlasta sekä hauska keittiörätti. Tuolle paistinpannulle oli kyllä tarvetta, nimittäin meillä oli vain yksi induktioliedelle sopiva pannu. Tuo on vielä niin iso, että sitä voi käyttää wokkipannunakin!

DSC_3550

Remingtonin kasvoharja kolmella eri vaihtopäällä ja nopeudella! Tuohon kuuluu kaksi harjapäätä (normal & sensitive) ja massage-hierontaosa. Oon tästä niin innoissani ja tämä pääsikin jo eilen käyttöön! Tässä on vilkkuvat led-valot, jotka vilkkuvat, kun laitetta käyttää ja ilmoittavat, millä nopeudella laite pyörii. Tässä on myös 60 sekunnin ajastin, joka sammuu automaattisesti, kun kasvot on kauttaaltaan puhdistettu.

DSC_3553

Söpöt harmaat ja vaaleanpunaiset creme brulee -vuoat valkoisilla palloilla ja kätevä keksimuotti, joka sisältää neljä erilaista tekstiä: Home Made, Eat Me, I Love You ja Made With Love.

DSC_3565

Lämpimät villasukat sekä norsunluun värinen velour-oloasu. Tästä tuli kertaheitolla meikäläisen lemppari kotiasu! 

DSC_3555

Kaksi pientä "teesihtiä" meille molemmille! Nyt me voidaan Manun kanssa juoda molemmat eri irtoteetä ja tuosta tulee just sopiva annos. Meillä oli ennestään tämmöinen litran suuruinen teesihti, joka on ollut jokapäiväisessä käytössä, joten nämä tuli kyllä tarpeeseen! Samasta paketista paljastui teemaan kuuluvasti myös jouluista teetä sekä ihanaa luomumysliä sinisillä ruiskukilla

Suuri kiitos vielä kaikille lahjoista En kuvannut tähän ihan jokaista lahjaa siitä syystä, että A) suurin osa herkkulahjoista on jo syöty ja B) yksi paketeista unohtui kotikotiin :-( Näiden lisäksi lahjoihin sisältyi myös suklaata, arpoja, hauska säästtöpossu, ihana heijastin, Tomi Björckin musta Kubu-sarjan patalappu (kutsutaan Gubbea usein tuolla Kubu-nimellä, joten tuo oli älyttömän hauska :-D) sekä ihana sarja Arabian minikokoisia Muumimukeja. Ne voin esitellä sitten myöhemmin sisustuspostauksen yhteydessä, kun saadaan ne tänne Tampereelle! Mitäs mieltä ootte lahjoista?

lauantai 26. joulukuuta 2015

Fashion shoot


Moi! Toivottavasti teillä kaikilla oli oikein ihana ja rentouttava joulu. Täällä on ainakin syöty jouluruokaa ja jouluherkkuja kaksin käsin, hups. Vielä olisi kaapissa jäljellä vähän vaaleaa glögiä, jouluviiniä, juustoja, konvehteja ja tattaripipareita, joten eiköhän vielä tänään voisi pikkasen herkutella. Meidän jouluun on mahtunut paljon yhdessäoloa, jouluohjelmien katselemista, nauramista, juustojen ja muiden jouluherkkujen nauttimista, lahjojen availua, kyläilyä ja onnen kyyneleitäkin. Järkkärikin vietti niin sanotusti joulua, nimittäin en sillä hirveästi kuvaillut. Snapchattia (millakaroliinag) tulikin sen sijaan aattona päiviteltyä ihan kiitettävästi. Sain muuten tiistaina lentokentältä kotia kohtia ajellessa spostiin muutaman kuvan parin kuukauden takaisista kuvauksista Helsingissä, ja päätin nyt jakaa ne täällä blogissakin. 


copyright_marina_ekroos-1389-2

copyright_marina_ekroos-9149

copyright_marina_ekroos-9426

copyright_marina_ekroos-1468

copyright_marina_ekroos-0691

copyright_marina_ekroos-9882

copyright_marina_ekroos-0979

Photos: Marina Ekroos
Stylist: Jenna Andelin
Make up: Meghna Mukherjee
Hair: Paavo Rosberg
Photo assistant: Joonas Viuho
Models: Me & Pinja (Fondi)

Mitäs tykkäätte kuvista?

torstai 24. joulukuuta 2015

Uusi banneri?


Ihanaa joulua kaikki! Tänään oli totta kai perinteisesti aikainen herätys ja pian olisi luvassa jouluohjelmien katselu, jouluisen aamupalan syönti (luumukiisseliä ja kermavaahtoa, parasta!), jouluateria ja illaksi valmistautuminen. Kerroinkin teille muutama postaus takaperin, että mulla olisi aikeissa vaihtaa blogiin banneri, mutta en osaa nyt millään päättää sitä oikeaa. Siksi ajattelinkin tulla kysymään teidän mielipidettä tästä, joten nyt ei muuta, kun äänestys pystyyn. Laitoin oman lempparini tuohon jo testiksi, eli tuon kokoinen tulevasta bannerista sitten tulisi. Mutta mikä on teidän mielipide?
1, 2 vai 3?


banneri2
1.
banneri3
2.
banneri1
3.
torstai 17. joulukuuta 2015

Joulukuun shoppailuja


Moi! Täältä pakkaamisen (jota en oo kunnolla edes vielä aloittanut), siivoilun ja viime hetken matkajärjestelyjen keskeltä ajattelin vielä tulla nopeasti päivittelemään blogia. Meidän lento Riikaan lähtee huomenna puolelta päivin, joten suunnataan pinkin matkalaukun kanssa Helsinki-Vantaata kohti jo aikaisin aamulla. Oon jo aivan innoissani, nimittäin tätä reissua on kyllä odotettu viime joulun Prahan matkasta lähtien! Matkasta tulee postausta paremmin sitten myöhemmin, mutta nyt ajattelin esitellä teille muutamat viimeaikaiset ostokset.

DSC_2704

Onnistuin tiputtamaan lattialle mun kaikkien aikojen lemppariaurinkopuuterin ja sehän hajosi peen päreiksi. Tympeää siinä oli se, että sitä ei enää valmisteta, joten mulla oli kova työ metsästää vähääkään sitä vastaava aurinkopuuteri korostusväreineen, mutta mistään ei tuntunut löytyvän. Olin jo luovuttamassa, kunnes huomasin Goshin meikkiosastolla täysin samanlaisen aurinkopuuterin ja vielä noissa samoissa viidessä sävyssä! Näitä oli enää yksi jäljellä, joten kiikutin sen salamannopeasti kassalle. Hintaa tällä oli 14,90€.

DSC_2819

Mun serkku on jo kauan piirtänyt tusseilla aivan ihania kuvia, joita me kaikki ollaan vuorollaan ihasteltu ja nyt hän on vihdoin laittanut niitä nettikauppaan myyntiin mm. tyynynpäällisten, laukkujen ja kännykänkuorien muodossa. Meikäläinen meni tietysti heti ensimmäisenä myyntipäivänä tilaamaan sieltä uuden tyynynpäällisen olkkariin ja nyt se vihdoin saapui! Tuo on aivan ihana ja oonkin suunnitellut sen kaveriksi erästä toisenlaista tyynynpäällistä. Kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa nuo uniikit kuosit täältä!

DSC_2831

Nämä Lifefoodin raakaproteiinijauheet* on olleet testissä salitreenin jälkeen, ja voi vitsit! Nuo on ihan superhyviä. Mun lemppari näistä on tuo punainen eli hedelmän makuinen. Siinä on mm. banaania, vadelmaa, punajuurta, karpaloa, mansikkaa, chian ja hampun siemeniä. Tuo suklainen proteiinijauhe sisältää mm. raakakaakaota, spirulinaa, banaania ja lucumaa. 

DSC_2829

Törmäsin Ekolon sivuilla näihin uusiin Numin kurkumateihin*. Oon tsekkaillut paljon uutisia kurkuman terveyshyödyistä, joten nämä lähti ehdottomasti testaukseen. Amber Sun -niminen tee nousi mun suosikiksi, nimittäin vaniljan, kardemumman, kanelin ja rooiboksen yhdistelmä oli aivan ihana! Näitä on siis kolmessa eri maussa. Suosittelen!

DSC_2823

Löydettiin vihdoin Ikeassa pyöriessämme täydellinen pöytälamppu makkariin! Tuo sopii meidän makkarin siniseen kattolamppuun kuin nenä päähän, nimittäin nuo on samaa sarjaa ja molemmissa on nätti, kuparinen sisäosa. Tämän hinta taisi olla 15 euron luokkaa.

DSC_2808

Nämä Rebel Kitchenin Mylk-tuotteet* ovat meikäläisen mielestä huippukeksintö! Ei maitoa, ei sokeria, ei lisäaineita, ei gluteenia, ei säilöntäaineita ja 100% vegaaninen. Nyt aamukahvin voi siis nauttia myös kookosmaidon muodossa Ootteko te jo testailleet näitä?

DSC_2834

Pyörähdin töiden jälkeen H&M:n alennusrekeillä ja mun silmiin osui kenkähyllyllä heti nämä mustat, paksupohjaiset korkkarit. Koko oli täysin oikea ja meinasin lentää peffalleni, kun näin hinnan. 3€! Ei ollut siinä vaiheessa enää epäilystäkään, ettenkö ostaisi näitä.


Mitäs mieltä ootte ostoksista tällä kertaa?

*tuotteet saatu blogin kautta

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

OUR CHRISTMAS TREE


Moikka! Tämä sunnuntai on koostunut pitkään nukkumisesta, blogijuttujen kuvailusta, joululaulujen kuuntelemisesta sekä jouluruokien ja jouluherkkujen tekemisestä. Päätettiin Manun kanssa kokeilla tehdä joululaatikoita ensimmäistä kertaa itse, ja voi vitsi! Ne onnistuivat kyllä superhyvin, vaikka itse sanonkin. Bataattilaatikosta tuli kyllä ehdottomasti meikäläisen lemppari. Lisäsin molempiin laatikoihin ohjeiden vastaisesti kardemummaa ja se toi tosi kivan ja täyteläisen maun laatikoihin. Suosittelen kokeilemaan! Tehtiin jouluksi myös kanelista omenasosetta ja nyt koko huusholli tuoksuu ihanasti omenoilta ja kanelilta Pian alan tekemään tämän joulun ensimmäistä riisipuuroa (niin kuin tänään ei olisi jo kokattu tarpeeksi), mutta sitä ennen halusin vielä tulla jakamaan teille muutaman kuvan meidän valmiista joulukuusesta.


DSC_2663

Kuusen alle eksyivät tänään jo ensimmäiset paketoidut paketit, mutta vielä olisi lisää tulossa...

DSC_2672

Väriteemaksi kuusenkoristeissa päätyi tänä vuonna sinivalkoinen ja mä tykkään tuosta yhdistelmästä superpaljon! Tummansinisiä glitterpalloja, mattapintaisia palloja, kiiltäviä palloja, valkoisia cottonpalloja ja pari koristeellisempaa yksilöä, jotka ovat hyvästä syystä aivan latvassa (Gubbe tuhoaisi ne alta aikayksikön). Jostain kumman syystä tuon jo valmiiksi harvan kuusen neulasia löytyy joka aamu enemmän ja enemmän kuusen alta, keittiöstä, olohuoneesta ja erään kissinpojan vesikipostakin...

DSC_2681

DSC_2631

DSC_2614

DSC_2658

Mitä mieltä ootte?
lauantai 12. joulukuuta 2015

Joululahjavinkki: NYX-luomiväripaletti & sivellinsarja


Kivaa lauantai-iltaa kaikille! Tänään meikäläisellä oli tämän viikon viimeinen työpäivä ja huomenna alkaakin kahden päivän vapaa. Käytiin tänään illalla Manun kanssa pyörähtämässä kaupungilla joulutorilla, shoppailemassa ja kahvilassa, ja saatiinkin nyt viimeiset jouluostokset tehtyä täältä Suomen puolelta. Jouluostoksista innostuneena ajattelinkin tänään toteuttaa toisen joululahjavinkki-postauksen! Sain Bangerheadilta hetki sitten testiin pari kivaa juttua, joten tällä kertaa postauksen aiheena on siis kauneus ja meikit. 

DSC_2485

DSC_2468

Oon kuullut NYX Cosmeticsin meikeistä paljon hyvää, joten olin todella innoissani avatessani tämän Dream Cather -luomiväripaletin! Tämä sisältää toinen toistaan ihanampia sävyjä niin juhlavammista smoky eye -tyylisistä väreistä maanläheisempiin ja luonnollisempiin sävyihin. Mulle on luomiväripaletissa tärkeää, että se sisältää niin mattasävyjä kuin myös kimaltelevia sävyjä, ja tässä onkin niitä molempia! Plussaa vielä siitä, että nämä luomivärit ovat todella pigmenttipitoisia ja kestäviä.

DSC_2479

Tässä näkyy tämän paletin omat suosikkisävyni, eli tuo violetti, hohtavan ruskea sekä vaalea persikka.

DSC_2477

Paketti sisälsi myös ihanan, 7-osaisen meikkisivellinsarjan, joka koostuu puuterisiveltimestä, poskipunasiveltimestä, kolmesta luomivärisiveltimestä (isointa luomivärisivellintä voi käyttää myös mm. korostusvärin tai peitevärin levittämiseen), kulmakarvasiveltimestä sekä ripsiharjasta. Setti tulee tyylikkäässä, nahkaisessa sivellinlaukussa, joka on superpehmeää materiaalia. Oon ollut tosi tyytyväinen näiden siveltimien tekemään jälkeen ja harjaksiin. Tämä setti on siis oikein kelpo lahja henkilölle, jonka meikkisiveltimet kaipaavat päivitystä tai jolta ne puuttuvat kokonaan!

DSC_2490

DSC_2495


Ootteko te kokeilleet näitä tuotteita ja mitä mieltä ootte niistä? Tai lähteekö näistä jompi kumpi kenties ostoslistalle?


torstai 10. joulukuuta 2015

DIY: Jouluinen kookos-kaneli huulikuorinta


Moikka! Näin talvisaikaan ainakin meikäläisen huulet rohtuu älyttömän helposti, vaikka oonkin tunnetusti kunnon huulirasva-addikti. Kuka tietää sen tunteen, kun huulet alkavat rohtua ja varsinkin alahuulesta alkaa irrota pieniä "iholiuskoja"? Tässä vaiheessa meikäläinen alkaa useimmiten hankaamaan niitä pois joko hammasharjalla tai kynnellä, eikä lopputulos ole sen jälkeen kovin kummoinen, saati nätti. Päätinkin eilen kokeilla hellävaraisempaa keinoa ja tein itse nopean huulikuorinnan. Tuo kokeilu osoittautui supertoimivaksi, joten jaan sen nyt täällä blogin puolellakin. Tämä kuorintavoide on helppo valmistaa ja sen tuoksu antaa ihanan jouluisen fiiliksen!

DSC_2515


DSC_2499

Tämän kuorinnan tekemiseen tarvitset vain huoneenlämpöistä kookosöljyä, sokeria ja ripauksen kanelia. Huoneenlämpöinen kookosöljy on yleensä melko kiinteää ja voidemaista, joten se toimii hyvin tässä tapauksessa. Kaavi pieni määrä kookosöljyä lusikan päähän tai pieneen purkkiin ja sekoita mukaan sokeri ja ripaus kanelia. Nyt seos onkin valmista käytettäväksi ihan normaalin huulikuorinnan tapaan! Kookosöljy pehmentää ja kosteuttaa huulia, sokeri toimii kuorivana elementtinä ja kanelista tulee kiva, pistelevä tunne huulille. Kanelin voi toki halutessaan jättää myös pois, mutta tuo kanelin ja kookoksen yhdistelmä on aivan ihanan tuoksuinen! Tämä huulikuorinta on myös täysin syötävää, joten ei haittaa, vaikka sitä menisi (muka vahingossa) pikkasen suuhun. 

DSC_2523

Jos kuorintaa jää yli, voit käyttää lopun vaikkapa käsikuorintana! Itse testasin tätä vaihtoehtoa ja seos toimi tosi hyvin myös pehmentävänä käsikuorintana. Kuorinnan jälkeen kannattaa lisätä huulille vielä lempihuulirasvaa tehostamaan kuorinnan hoitavaa vaikutusta.

DSC_2561

Mitäs mieltä olitte tästä postauksesta? Pääseekö tämä huulikuorinta testiin?

tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulufiilistelyä


Kivaa tiistai-iltaa kaikille! Mulla alkaa huomenna parin päivän sairasloma, joten toivotaan, että tämä tauti siinä ajassa helpottaisi. Nyt ei muuta, kun paljon lepoa, rentoutumista ja kuumaa hunajateetä. Tänään aamulla oli niiin ihana auringonpaiste, että innostuin kuvailemaan vähän tarkemmin meidän eilen koristelemaa, ihka ensimmäistä joulukuusta tässä huushollissa. Tuo kuusi ei oo vielä todellakaan valmiiksi koristeltu, nimittäin laitettiin siihen ensiksi vain muutama koriste testiksi. Tuleva joulu on meidän kisulin ensimmäinen, joten arvatkaapas vaan oliko se innoissaan nähdessään joulukuusen.  Tästä tulikin mieleen yks hauska videopätkä musta ja Eeva-Stiinasta, kun oltiin pieniä. Pohjustukseksi: meillä ei oo siis koskaan ollut kotona lemmikkejä. Minä: "Äiti, onko morna (iskän keksimä nimitys kissalle) näin paksu? Aattele, jos meillä olis kissa!" Äiti: "Ai haluaisitko sä kissan vai?" Minä:"En!!! Ne RAAPII!" Näin se mieli vaan kuulkaa muuttuu.

Anyways, Guben mielestä on niin hauska käydä välillä leikkimässä joulupalloilla, heiluttelemassa & mutustelemassa neulasia ja juomassa kuuselle tarkoitettua vettä kuusenjalasta. Eilen sillä oli jo nenä täynnä neulasia, joten sekin näköjään fiilistelee joulua. Saa nähdä onko tuo kuusi siis entinen jo, ennen kuin ehditään laittaa siihen loput koristeet. Suunnitelmissa olisi nimittäin hakea vielä pari ihanaa joulupalloa Stockalta!

DSC_2415

Oon aivan rakastunut näihin Yankee Candle -kynttilöihin ja tilasinkin testiin tuollaisen Snowflake Cookie -nimisen tuoksukynttilän, joka saapui tänään postissa. Yleensä joulutuoksut kynttilöissä on joko niin voimakkaita tai äklömakeita, että niitä ei uskalla tilata summan mutikassa montaa. Ekana mentiin siis tällä ja tämä (niin kuin kaikki aiemmatkin Yankee-tuoksut) ylitti mun odotukset. Tämä oli aivan ihana En vain saa millään päähäni, että mikä tämä tuttu tuoksu on!

DSC_2384

DSC_2407

Joulukuusta koristaa tällä hetkellä muutama valkoinen ja pumpulimainen pehmopallo sekä kaksi kimaltelevaa palloa. Vielä olisi hankinnassa hopeinen koristenauha ja muutama koristeellisempi pallo.

DSC_2422

DSC_2359


Siinä se kissi itse pahanteossa. Pian on kuulkaa cottonpallot muisto vain. Nyt meen juomaan vielä muutaman kupillisen hunajateetä ja paketoimaan pari ensimmäistä lahjaa! Ihanaa tämä joulunaika