keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Christmas Wish List (+tips)


Moi! Jouluun on enää kuukausi aikaa (apua, miten nopeesti aika menee) ja kauppoihinkin on ilmestynyt jo joulukoristeita, jouluherkkuja, -tarjouksia, -kortteja, lahjapaperia jouluisella kuosilla ja mikä parasta: joululaulut ovat alkaneet soimaan. Meikäläinen on hommannut jo pari joululahjaa, mutta vielä olisi muutama jäljellä! Näitä joulutoivelistoja on näkynyt jo blogissa jos toisessakin ja ajattelin nyt itsekin tehdä oman versioni tästä. Tämä kollaasi sisältää tosiaan pari omaa lahjatoivetta sekä muutaman muun jutun, joka olisi mulla hankinnassa ehkä joulun jälkeen. Tein tämän sitäkin varten, että ehkä joku teistä saa tästä ideoita joululahjaan esimerkiksi kaverille tai siskolle!

blogi

1. Arabian Koko-sarjan värikkäitä kulhoja. Näitä mä oon toivonut samaa sarjaa olevien mukien kaveriksi!

2. Naked Smoky -luomiväripaletti. Tätäkin toivoin lahjaksi, sillä oon kuullut tästä paletista paljon hyvää ja itseltä alkaa olla luonnolliset, neutraalit everyday-luomivärit lopussa.

3. Pyyhkeet tulee aina tarpeeseen, eikä niitä ole ikinä liikaa. Varsinkin, kun niitä pitää vaihdella usein!

4. Täällä uudessa asunnossa on induktioliesi, joten siihen eivät ihan mitkä tahansa pannut sopineetkaan. Meillä on tällä hetkellä vain yksi paistinpannu, joka liedelle sopii sekä muutama kattila :-D

5. Ostettiin kavereille pari kuukautta sitten tuparilahjaksi nuo Iittalan kuumajuomalasit ja ne oli meidän mielestä niin kivat, että meidän alkoi tekemään niitä itsekin mieli. 

6. Ostoslistalla on ollut jo muutaman kuukauden nuo Marimekon mustavalkoiset vahakangastabletit.

7. Mun lompakko näyttää merkkejä siitä, että on pian sanomassa itsensä irti, joten uusi lompakko olisi myös pian ostoslistalla.

8. Hyvä tee on täydellinen joululahja kaikille teefaneille!

9. Ensi kuussa mulla alkaa sopimus Fressillä, joten pitäisi hankkia pari uutta salivaatetta. Kiva urheilutoppi tai -shortsit ovat myös hyvä lahjaidea paljon liikkuvalle.

10. Söpöt puhelimenkuoret ovat nappivalinta jokaiselle puhelinta ahkerasti käyttävälle.


Löytyykö teiltä samoja toiveita tai saitteko tästä joitain lahjaideoita?

2 kommenttia on "Christmas Wish List (+tips)"
  1. Mun listalla on myös tuo Urban Decayn luomiväripaletti. Niin täydelliset värit ja kuulemma tosi pysyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo jes! Oon kyllä samaa mieltä sun kanssa, että nuo värit näyttää niiin upeilta! :-)

      Poista