keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kotona taas


Moikka! Rantauduttiin eilen takaisin Suomen maankamaralle, ja vaikka matkustaminen onkin ehkä parasta ikinä, niin kyllä täytyy myöntää, että tuntui taas ihanalta palata kotiin. Mulla on vielä matkalaukut ja ostoksetkin purkamatta, mutta nyt on ollut niin kiire hoitaa kaiken näköistä asiaa, että ne kyllä ehtii huomennakin. Kerron reissusta lisää sitten kuvien muodossa ja ostospostaustakin olisi tulossa, mutta nyt ajattelin purkaa taas puhelimen kuvasaldoa tänne blogin puolelle.

FullSizeRender (6)-tile

1. Ennen kotiinlähtöä maanantaina päätettiin etsiä joku kiva ruokapaikka Tukholmasta ja päädyttiin sen nimiseen paikkaan, kuin Foam Coffeebar & Café. Tilattiin molemmat päivän salaatit, jotka sisälsivät mm. halloumijuustoa, maa-artisokkaa, luumutomaatteja ja kurpitsansiemeniä. Tuo on parasta salaattia, mitä oon eläissäni syönyt! 2. Parikuva kampaajalla ennen häihin lähtöä. 3. Testattiin Tukholman keskustassa myös raakaravinto kahvila nimeltä Blueberry. Tällainen Tampereelle, kiitos! 4. "A balanced diet is having a cupcake in each hand."

FullSizeRender (5)-tile

5. Tukholmassa shoppailun välissä käytiin syömässä kasvisruokaravintolassa. Tilattiin falafeleita ja hummusta, mutta me kaikki oltiin ikävä kyllä vähän pettyneitä annoksiin, vaikka kasvisruoka hyvää onkin! 6. Kaupasta lähti mukaan banaani-kookos luomujäätelö sekä limen & vihreän teen makuinen kivennäisvesi. 7. Uusi tuoremehu testauksessa. Tuo oli kyllä älyttömän hyvää! 8. Gubbe

IMG_1042-tile

9. Tuoreet mansikat on parasta kesässä, nam! 10. Laivan jälkkäribuffetilla. 11. Nappasin Manusta ja Eliamista salakuvan, kun oltiin purjehtimassa. 12. Gävlessä lounaalla siskon ja Manun kanssa, ja tällä kertaa päädyin tilaamaan katkarapusalaatin. Tää postaus on näköjään täynnä ruokakuvia :'D


Onko tällaset kollaasipostaukset teidän mielestä kivoja, vai voisiko näitä olla vähemmän?


Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti