perjantai 13. maaliskuuta 2015

Espanjan ostokset


Moi! Nyt on suurimmasta osasta kokeita selvitty, mutta pari on vielä edessä. Ostospostauksen ja muidenkin postausten tekeminen on luonnollisesti vähän venähtänyt, nimittäin tässä on ollut pienempiä ja ihan liian suuriakin huolehaiheita lähiaikoina, mutta toivottavasti niistä selvitään säikähdyksellä.  Tähän väliin aattelin kuitenkin nyt tulla jakamaan kuvat mun Espanjan ostoksista. Oon aivan ihastunut kaikkiin ostoksiin, ja odotan jo innolla, että pääsen käyttämään niitä sitten, kun ylppärit on ohi ja collegeasu vaihtuu tyylikkäämpiin kledjuihin! 

DSC_4377

En oo ikinä ennen edes harkinnut kokeilevani päälle tuommosia löysähkön näköisiä boyfriend-mallin farkkuja, mutta Pull & Bearissa kierrellessä mä halusin ihan vaan huvin vuoksi kokeilla, sillä ne näytti yllättävän hyviltä. Mun ilokseni nuo istui kuin nakutettu, eivätkä olleet ollenkaan liian löysät. Farkuissa oli myös vähän sellaista 80-lukumaista touchia! Hintaa näillä oli muistaakseni 29, 95 €. Törmäsin Bershkassa myös tällasiin rentoihin, harmaisiin pökiin ja nuo oli mun mielestä niin kivan näköiset, että nuo oli pakko saada. Näitä voi yhdistellä melkein minkä kanssa vaan! Näiden hinta oli muistaakseni 19, 95 €.

DSC_4390

Lentokentän tax-freesta lähti mukaan mun kaikkien aikojen suosikki BB-voide, eli Diorin Nude BB Creme. Kevään tullessa meikkivoiteet jää pois ja BB-voiteet tulee ahkeraan käyttöön! Tämä maksoi noin 33 €. Päätin ostaa testaukseen myös L'Orealin uuden So Couture -nimisen ripsivärin. Voin laittaa tästä arvostelua, jos kiinnostaa :-) Tän hinta oli 13 €.

DSC_4385

Pull & Bearista tarttui mukaan myös aiemmissa kuvissa näkynyt choker-kaulakoru kultaisella renkaalla ja isoilla helmillä. Tuo oli niin yksinkertaisen nätti, että ihastuin ensisilmäyksellä. Tää on ollutkin jo kovassa käytössä Tämä ihanuus maksoi 5, 99 € ja kaupan päälle sain tuollaisen kätsyn kangaskassin!

DSC_4424

Bershkasta tarttui mukaan myös tämä värikäs neule hintaan 35, 99 €. Nuo värit on meitsin mielestä aivan ihania, muttei kuitenkaan liian silmiinpistäviä ja tykkään erityisen paljon tuosta neuloksesta, nimittäin tuo kuvio vaihtuu erilaiseksi asteittain ylhäältä alas. Tää tuo kyllä ihanaa piristystä muuten neutraalin värisiin asukokonaisuuksiin!

DSC_4403

Kuolasin melkein jokaisessa kaupassa toinen toistaan ihanampia mekkoja, mutta tää Blancon mekko lähti heti mukaan, kun näin sen vaaterekillä :-D Jotenkin tuo kuvio ja malli oli niin erikoinen, että ihastuin kerta heitolla. Tänä keväänä oon jotenkin erityisen tykästynyt sinisen ja keltaisen yhdistelmään, ja tästä mekosta löytyi vähän molempia värejä! Tällä taisi olla hintaa noin 30 €.


Mitä ootte mieltä näistä ostoksista ja mikä on teidän lemppari? :-)


6 kommenttia on "Espanjan ostokset"
  1. Kiinnostaa kyllä meikkiarvostelu! :) Kivoja ostoksia oot tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että oot tuota mieltä!! :-)

      Poista
  2. Oi kuinka kauniin näköinen tuo mekko on! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä! Tuo kuviointi on mun mielestä aivan upea <3

      Poista