maanantai 8. syyskuuta 2014

Viikko kirjotuksiin?


Moi! Eilen kotiuduttiin Tampereelta ja täytyy myöntää, että tuo oli paras viikonloppu aikoihin. Aatella, että helmikuussa asutaankin jo tuolla saman katon alla. Toivottavasti vain löydetään sopiva kämppä ajoissa, ettei tarvi kauaa odotella vapautumista. Oli muutenkin ihana päästä vähän muihin maisemiin näin yo-kirjotuksiin lukemisen kohdalla, vaikka jotenkin musta tuntuu, että oon laiminlyönyt mun opiskelua ihan liikaa, kun pidin kolmen päivän tauon pänttäämisestä. Mutta toisaalta, pitäähän sitä vähän osata ottaa iisistikin ja rentoutua välillä tai pänttäämisestä ei tuu mitään ainakaan meikäläisen kohdalla. Onhan mulla vielä (vaiko vain?) viikko aikaa kerrata terveystietoa ja pikku loman jälkeen on taas motivaatiota treenata istumalihaksia ja täyttää pääkoppa nippelitiedoilla. Minkäslaisia fiiliksiä teillä siellä ruudun toisella puolella on tulevista yo-kokeista? 

Hey! We came home from Tampere yesterday and I have to admit that the weekend was awesome. It's funny to think that we'll be living there under the same roof in February. I just really hope that we'll find a nice apartment in time and everything goes well. Anyways, it was nice to change the sights for a while, especially between studying hard for the finals. Even though now I feel that I've neglected my studies very badly because I had a little break. But on the other hand, you also have to take it easy and relax for a while between studying or it will do no good. At least when it comes to me. But luckily I still have one whole week left for studying harder than ever. After a little break, I now have much more motivation to focus on the finals!


DSC_9473




DSC_9471



DSC_9469

T-Shirt - Sisters Point
Jeans - Zalando/Wrangler
Shoes - Vagabond
Bracelets - H&M


Purkka-arvonnasta oltiin tosi innostuneita ja hyvä niin! Tosi kiva, että osallistujia piisaa ja arvonnat otetaan ilomielin vastaan. Arvoin voittajat tänään ja kymmenen uutuuspurkkapussin omistajiksi päätyivät Laura, Terhi ja Saya. Wihii, onnea! Laitan teille vielä tämän illan aikana meiliä asiaan liittyen! :) Nyt meen purkamaan matkalaukkuja ja ostoskasseja ja sen jälkeen lueskelen vielä muutaman sivun kertauskirjasta. Niin, ja postaustoiveita saa laittaa! Ois kiva alkaa toteuttelemaan niitä muiden suunnitelmissa olevien postausten lisäksi kirjotusten jälkeen 



18 kommenttia on "Viikko kirjotuksiin?"
  1. Mä olen valmistunut lukiosta kaksi vuotta sitten ja mulla on hirvee ikävä lukiota ja kirjotuksia! :D Kirjotin aika huonot paperit ja tuntuu, että nyt vasta voisin kirjoittaa paremmat tulokset, vaikka tunnollinen opiskelija olinkin. Tsemppiä sulle todella kovasti kirjoituksiin, uskon, että ne menee hienosti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos älyttömästi tsempistä <3 Et oo muuten ainut keltä oon kuullut, että on ikävä kirjotuksia! Taitaa niissä se oma kiva puolensakin olla kaiken tän pänttäämisen lisäksi :D

      Poista
  2. Täällä suunnalla tuskaillaan myös terveystiedon kirjotuksia ja vielä myöhemmin sitten matikkaa ja bilsaa.
    Vaikka viime keväänä tulikin kirjotettua jo, niin kyllä tää stressaa edelleen yhtä pahasti!
    Tsemiä sulle sinne lukuihin ja toivotaan et kysymykset ois meille suotuisia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varmasti joka kerta jännittää yhtä paljon! :D Ja säpäs sen sanoitkin, toivotaan mahdollisimman suotuisia kysymyksiä! :D

      Poista
  3. Ooi kaunis oot! Tsemppiä kirjotuksiin :)

    VastaaPoista
  4. Oioi vai Tampereelle muutat! Mä myöskin muutin Treelle nyt syksyn alusta ja tuolloin kämppä kyllä tuntui olevan kiven alla... Kannattaa kämppää ettiessä muistaa miten hyvä joukkoliikenne täällä on! Mä löysin itselleni sopuhintaisen ja aivan IHANAN kämpän Hervannasta. Pari vuotta vanhassa asunnossa kaikki toimii kun on uutta ja siistä, sekä helppo sisustaa tyylikkääksi :) täältä myös bussit kulkee noin 10min välein ellei useamminkin keskustaan sekä kouluille. Onnea asunnon etsintään, toivottavasti löydätte mieleisen! Olisi hauskaa jos joskus sattuisin törmäämään sinuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes vähän kiva! Sulla on käynyt kyllä tosi hyvä säkä kun noin kivan kämpän oot saanut! :) Toivottavasti meille käy yhtä hyvä tuuri, kun vuokraamisen aika koittaa!! Moikataan ihmeessä jos näkyillään! :)

      Poista
  5. Oot super kaunis!! Muutenkin ihana blogi, tykästyin kovasti! :)

    lindulis.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Mihin päin tamperetta oot mahdollisesti muuttamassa? Tääläkin nimittäin ilmottautuu yksi lisää joka muutti juuri Tampereelle Hervantaan tänä syksynä :> ja oon tän vuoden ylioppilas samasta lukiosta heheh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi että! :D Meillä ois suunnitelmissa muuttaa joko Kalevaan tai Lapinniemeen, mutta jos löytyy hyvä kämppä läheltä kouluja niin ei sillä kaupunginosalla sitten niin kovaa merkitystä! :D

      Poista
  7. Alotin kirjotukset jo keväällä terveystiedolla. Luin vähemmän kuin edes osasin kuvitella ja menin kokeeseen vain "pääsemään läpi". Käytin maalaisjärkeä ja kirjoitin ihan perusasioita enkä kuvitellut yltäväni korkealle, mutta sainkin ällän! Nyt taas aloitin ruotin kirjoitukset kuuntelulla, opiskelin paljon kesän alusta lähtien ja kuuntelu menikin surkeammin kuin olisin pahimmissa ajatuksissanikaan voinut kuvitella :D Joskus ei vain onnistu.. Tsemppiä kirjoituksiin! Olet varmasti tehnyt hyvää työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, et tiedäkään kuinka paljon tää kommentti tsemppas! Kiitos <3
      Mutta tottahan se on, ettei aina voi onnistua. Pääasia, että yrittää parhaansa ja aina voi uusia jos haluaa :)

      Poista
  8. Ei vitsi mulla kanssa terveystiedon kirjotukset edessä. Vähän viimetinkaan jäi luku (1kk ennen aloitin lukemiset) jänskättää, mutta onneksi maalaisjärkeä löytyy ja kiinnostus terveyttä kohtaan on ollut jo pitkään :-) tsemii sullekki kirjotuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mulla, mäkin alotin kuukausi sitten! Ja niimpä, muistaa vain käsitellä asioita monelta kantilta niin eiköhän se hyvin mene! :) Tsemppiä sullekin! <3

      Poista
  9. Oot tosi kaunis! Ite kirjotin just keväällä terveystiedon ja olin ihan paniikissa, kun luulin etten osais mitään, mutta E sieltä sitten kummiskin tuli! Tsemppiä sulle kirjotuksiin :)!

    xoxo-oona.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Jännittää kyllä ihan kiitettävästi, mä oon täällä nyt ihan täpinöissä kun huomenna pitäis kirjottaa! Toivottavasti menee yhtä hyvin kuin sullakin! :) Kiitos hirveesti tsempistä <3

      Poista