torstai 21. elokuuta 2014

Bloggaajapäivä (part one)


Moikka! Viime postauksesta saittekin jo vähän vihiä siitä, mitä tuleman pitää. Sain pari kuukautta sitten Aleksilta sähköpostia ja hän kysyi mua mukaan bloggaajapäivään, johon tarvittais neljä bloggaajaa mukaan kiertelemään lähialueen mielenkiintosia paikkoja. Innostuin ajatuksesta, joten tietty lähdin mukaan! Lähtö oli eilen aikasin aamulla ja oltiinkin kotona vasta iltamyöhään, päivä oli siis täynnä menoa ja meininkiä. Messissä oli siis meikäläisen lisäksi Mamitun-blogin Marjut, I never give up-blogin Heljä ja Inspirationmania-blogin Tiina. Ja tottakai meidän ihana travel guidemme Aleksi!

22

6

7

8

Ekana suunnattiin Aleksin kaaralla Olo Tilaan, jossa meitä vastassa oli ihanan herttanen Tiina. Tiina esitteli meille paikan toimintaa, johon kuului mm. erilaisia kursseja aina mielen harjoittamisesta luoviin kursseihin. Tuolla sijaitsi myös tosi kauniisti sisustettu vanha navetta, jonka sisällä oli esimerkiksi sauna ja erillinen huone vaikkapa voimistelutunteja varten! Ja anteeksi nyt, mutta meikäläinen ei tunne kovin paljon maatilasanastoa, mutta Tiina oli kekannut jotain tosi siistiä, nimittäin niiden paikkojen tilalle missä Mansikki-lehmät chillailee, oli rakennettu hauskoja erilaisia nojatuoleja. Siinä me bloggaajatytöt sitten istuttiin kuin kanat orrella ja räpsittiin kuvia! Mun mielestä on ihana, että näinkin pienellä paikkakunnalla on tällasta toimintaa.Tää ihana paikka on siis meikäläisen kotikaupungissa, Suomen keskuksessa, Kurikka cityssä. Tiina oli laittanut meille myös aamiaista ja aamupalan jälkeen suunnattiinkin  kuvailujen kautta seuraavaan kohteeseen.

10

19

20

11

9

12

Jyllinkosken kautta Kauhajoelle Valkoiseen Puu-shopiin maistelemaan ihania herkkuja! Valkoinen Puuhan on ollut mukana myös Suomen paras leipomo -ohjelmassa. Enkä yhtään ihmettele, tuo kahvila oli aivan mieletön! Siellä tarjoiltiin herkkuja amerikkalaisista kakuista suussa sulaviin kana-caesar wrappeihin ja ainakin meikäläiselle iski hirvee valinnan vaikeus, nimittäin kaikki näytti niin hyvältä. Kirsi esitteli meille paikkaa ja kertoi tuotteista enemmän. Heillä kuulemma suositaan leivonnaisissa luomutuotteita, joka oli iiiiiso plussa multa! Saatiin kuulla myös, että Simpsonien piirtäjä on vieraillut tuolla ihan hiljan ja siellä olikin erillinen huone täynnä piirtäjän hauskoja kuvia! Kahvilassa myytiin myös erilaisia kotitekoisia keramiikka-astioita ja paljon muuta ihanaa. Paikassa oli aivan ihana sisustus ja tunnelma, aion käydä tuolla uudestaan vielä monet kerrat! 

14

15

17


18

16

13

21


Loppupäivästä käytiin Isojoen Kotiseutu museolla kiertelemässä ja kuvailemassa. Tuo oli kyllä aivan mahtava kuvailupaikka ja nähtävää riitti yllin kyllin! Museolla meitä haastatteli myös lehtitoimittaja ja tästä päivästä tuleekin juttua muutamaan lehteen. Meillä kävi sinänsä huono tuuri, kun vettä satoi koko päivän ihan kaatamalla, mutta ei se nyt paljon menoa haitannut. Naurettiinkin, että saatiin ottaa ruokakuvia niin paljon kuin lystättiin ihan luvan kanssa, kun kaikki oli bloggaajia, eikä kenenkään tarvinnut hävetä, haha. Niin kuin parista kuvasta näkeekin, oltiin loppupäivästä kuin uitetut rotat konsanaan...tai ainakin meikän tukka alkoi kihartua siihen malliin, että ois ollu saksilla töitä :D Niin ja tuo viimenen kuva...eikö oiski kiva jos osaisin olla joskus ihan normaalisti? Laitan päivästä lisää juttua vielä myöhemmin, mutta nyt alotetaan kamujen kanssa leffailta tai lehvailta näin teemaan liittyvän sanaston mukasesti! 

2 kommenttia on "Bloggaajapäivä (part one)"
  1. Enpä tiennyt, että Kurikassakin on noin ihana paikka! Muutenkin hauskannäköinen reissu teillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ollut aiemmin kuullut tuosta paikasta! Ja oli kyllä hauska reissu kaikin puolin :)

      Poista