keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

New York, New York (part 1)


Moikka! Tulin kertomaan teille pikkasen lisää New Yorkista ennen Hetalle lähtöä. Mä oon aina halunnut käydä New Yorkissa kaikki ne Sinkkuelämää jaksot katottuani ja varsinkin asumisesta siellä oon unelmoinut koko pienen ikäni. Nyt tuntuu kuitenkin hullulta sanoa, että mieli on muuttunut tuolla käymisen jälkeen. New York oli toki kaupunkina aivan upee ja haluan mennä sinne paremmalla ajalla vielä monet kerrat, mutta asua en siellä pystyisi :D Kaikki se melu, kiire ja liikenne eivät vaan yksinkertaisesti sopineet meikäläisen pääkoppaan yhtä aikaa. Mulle tarjottiin jopa paikkaa Losista & Nycistä, mutta mun pitäisi muuttaa jompaan kumpaan kaupunkiin, mikä ainakin tässä vaiheessa tuntuu tosi hassulta eikä niin omalta. Mutta appajee kun taksi ajatti meidät lentokentältä tuonne keskelle kaupunkia. On se tällaselle pohjanmaalaiselle flikalle aikamoinen wau-kokemus, vaikka oonkin aika paljon reissannut. Rakennukset oli jumalattoman korkeita, ei ees aurinkoa näkynyt, ja kaikkialla vilisti keltaisia takseja ja busseja mainostauluineen. Jopa useimmat kaupat olivat auki 24 h ja me käytiinkin maailman suurimmassa H&M:ssä ihan yöaikaan, haha.

Hey! Before I leave to Heta's place I decided to write a little more about New York. I've always wanted to visit there after all those Sex and the City episodes and one of my biggest dreams has been living in NY. After all, it feels funny to say that I changed my mind after visiting New York. The city was of course completely amazing and I wanna visit there many times after this but idk if I could live there :D All that noise, hurry and traffic are just too much at a time for me, haha. I was offered a spot from LA & New York but I should move to one of those cities and at least at the moment it's not so easy. But omg! I can't even count the amount of wow's when the taxi driver brought us to the Midtown after we landed. It's a pretty amazing thing to a country girl like me even though I've travelled quite much. The buildings are so high that you can't even see the sun and there are taxis and buses everywhere with their commercial signs. Even most of the shops are open 24/7 and of course we visited the world's biggest H&M at night, haha. 


1-3

Käveltiin muutama kerta Broadwayn ja Times Squaren läpi ja voi että niitä mageita valokylttejä!
We walked past Broadway & Times Square a few times and cheese how awesome all those lights are!

1-9

1-2

Kävästiin myös Kaksoistornien muistopaikalla ja nyt sinne on rakennettu uusi New Yorkin korkein rakennus!
We also visited the WTC Memorial and now there stands a brand new building which is now the highest in NY!

1-1

1-5

1-13

1-12

1-10

1-8

1-14

Me yövyttiin Hilton Midtown hotellilla, jossa myös koko kisa järjestettiin. Onneksi hotelli oli ihan keskellä kaupunkia, niin sieltä oli lyhyt kävelymatka kaikkialle. Viimesenä iltana hotellilla pidettiin palkintogaala, johon kuului mm. illallinen, esityksiä ja tietty palkintojenjakoa. Tuona iltana sain hakea lavalta sen tähtipokaalin, joka todellakin tuli ihan yllätyksenä! Käytiin Alisan kanssa yhtenä päivänä myös Victoria's Secretillä. Tottakai sinne pitää päästä jos kerran Nycissä ollahan! Me ihasteltiinkin tuotteita vissiin aika kovaan ääneen, kun meiltä kysyttiin monta kertaa, että mistä ollaan kotosin, kun meidän aksentti kuullostaa niin kivalta, haha! Kaikki paikalliset tuolla oli oikeesti tosi mukavia ja avuliaita. Lukuunottamatta yhtä tapausta lentokentällä...Toki varsinkin tuolla kilpailussa huomasi myöskin sen kunnon Amerikan meiningin, kaikki on niin suurta ja loisteliasta. Laitan lisää postauksia tulemaan myöhemmin, mutta nyt suuntaan Alavudelle ja sieltä huomenna Ilkka-lehden haastatteluun. Kivaa päivää kaikki ja kertokaa toki omia kokemuksianne Nycistä tai kysykää!

We stayed in Hilton Midtown hotel where the whole competition was arranged. Luckily the hotel was in the middle of the city so we didn't have to walk long to visit all kinds of shops, restaurants and sights. In the last evening there was an Awards Night Celebration and you can see some pictures of it above. That night I was given the star trophy which totally came as a surprise to me! We also visited Victoria's Secret the other day with Alisa. Of course we did, we were in NYC! We were admiring all that beautiful stuff pretty loudly I guess because so many people came and asked us where are we from and praised our funny accent, haha! All the locals were honestly so nice and helpful. If we don't count one situation at the airport...And especially in the competition you could notice the real America spirit of happening, everything was so great and glorious. I'll post more about the trip later but now I'm heading to Alavus and tomorrow morning I have an interview to a local newspaper. Have a great day everyone and do tell me about your own experiences about New York or as me more about mine!

10 kommenttia on "New York, New York (part 1)"
  1. Vau, kuulostaa siltä että on ollu tosi antoisa reissu! Itekin lähen New Yorkiin syksyllä ja oon siitä ihan innoissani :D Siellä on vissiin kaikki astetta suurempaa ku täällä Suomessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kieltämättä! :) Vautsi, kiva juttu! Pidä hauskaa siellä :)

      Poista
  2. Blogisi näyttää tosi kivalta! Missä kisassa olit? Ja miten pärjäsit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Se oli yks maailman suurimmista malli/talenttikisoista ja sijoituin kuudenneksi kaikista mainosmalleista :)

      Poista
  3. It looks fantastic!! I've been always jealous with Finns for being able to fly most of the places without visa restriction :) Have a nice trip!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeaah I know, it was awesome! :) And that is true, we only needed ESTA for USA. I recommend visiting NY, totally! :)

      Poista
  4. oi, tätä postausta oli ihana lukea, upeita nuo kuvat ja kaikki! :) itsekin haluaisin vielä joskus matkustaa New Yorkiin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että kun kiva kuulla että tykkäsit! :) Kannattaa todellaki käydä jos tulee mahollisuus, oli upee paikka, vaikka aluksi oli vähän totuttelemista siihen kaupungin hälinään :)

      Poista
  5. Upeita kuvia ja oli ihana kuulla lisää sun matkasta, oli varmasti ikimuistoinen!! Itsekin haaveilen että ehkä joskus pääsisin siellä käymään..

    viivisti.blogspot.fi /k&k?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo ihana kuulla että tykkäsit tästä postauksesta! :) Ja kannattaa kyllä ehdottomasti käydä, oli huikee kaupunki! :)

      Poista